Inspiroitumisesta

Joskus kirjaa lukiessa tulee outo tunne: ihan kuin olisin lukenut tästä hahmosta aikaisemmin. Minulle tuli tämä tunne pari päivää sitten Ruth L. Ozekin Lihan oppivuosi -kirjaa lukiessani. Vuonna 1998 julkaistussa Lihan oppivuodessa käsitellään Japanin ja Yhdysvaltojen eroja. Kirjailija itse on puoliksi japanilainen ja puoliksi amerikkalainen. Yksi päähenkilöistä on Akiko, japanilainen kotivaimo, jolla on tyrannimainen mies. Akiko on lopettanut parisuhteen myötä syömisen ja laihtunut niin hoikaksi, ettei tule raskaaksi. Liha, se on romaanissa voimakkaasti läsnä. Inhottava aviomies vaatii, että Akiko valmistaa hänelle samanlaisia liharuokia kuin amerikkalaiset kotivaimot valmistavat. Tarinan lopussa Akiko syö kasvisruokaa ja kertoo, ettei koskaan ole edes pitänyt lihasta.

Kuulostaako tutulta? Luin keväällä etelä-korealaisen Han Kangin kehutun Vegetaristin ja tykkäsin kovasti. Vegetaristissa miehensä alistama vaimo Yeong-Hye lopettaa lihansyönnin, alkaa kasvissyöjäksi, laihtuu ja muuttuu kasviksi. Pidin erityisesti siitä, että romaanin pystyi lukemaan monella tasolla ja tavalla. Vegetaristi sai minut pohtimaan esimerkiksi normatiivisuutta: miten jokin asia rakentuu normiksi, miten ihmiset hyväksyvät normin kyseenalaistamatta sen olemassaoloa. Liha- ja kasvissyönti olivat Vegetaristissa hienoja vertauskuvia vielä itseäänkin suuremmille asioille.

Mutta nyt Lihan oppivuoden luettuani en voi olla miettimättä, onko Han Kang mahdollisesti lukenut Ozekin teoksen? Kangin Yeong-Hyessä on niin paljon samaa kuin Ozekin Akikossa. Mielessäni risteilee mahdollisuus, että Kang on tietoisesti tai tiedostamattaan inspiroitunut kymmenen vuotta aikaisemmin julkaistusta Ozekin palkitusta romaanista. Siinähän ei ole mitään pahaa, sillä teokset ovat kuitenkin ihan erilaisia. Joku viisas on joskus sanonut, että kirjailija kirjoittaa kaikesta, mitä on kokenut ja lukenut; luetut kirjat ovat kerroksina ihmisen sisällä. Varsinkin sellaiset, jotka ovat tehneet meihin vaikutuksen. Ja on toki täysin mahdollista, ettei Han Kang ole koskaan kuullutkaan Ruth L. Ozekin Lihan oppivuodesta.

Silti, minusta tällaiset hetket ovat lukijalle ihanan inspiroivia. Luinko nyt viittauksen klassikkoon tai johonkin muuhun teokseen? Esimerkiksi Laura Lindstedtin Oneironia lukiessani en voinut olla miettimättä, oliko juutalainen Shlomith, itsensä kuoliaaksi laihduttava taiteilijahahmo, kunnialaulu Franz Kafkan Nälkätaiteilijalle? Tai eikö Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian kissa ollut kuin Mihail Bulgakovin Begemont, Saatana saapuu Moskovaan -romaanin paholaiskissa?

Oi, lukeminen. Miten antoisa harrastus se parhaimmillaan voikaan olla.

Emmi