10 vinkkiä inspiraation löytämiseen

Joulukuussa takkuaa. Ajatus ei kulje, uutta ei synny. Romanttinen ajatus kynttilän äärellä kirjoittamisesta piirtyy kauniiksi kuvaksi mieleen, ei todellisuuteen. Kaamos ottaa kiinni aistielimistä. Tuntuu vaikeammalta innostua, ihmetellä ja ihastua.

On syytä listata asioita, joista löytyy inspiraatio luovaan työskentelyyn ja motivaatio kirjoittamiseen.

1) Muistiinpanoihin palaaminen

Muistiinpanot, joita on kertynyt kirjoituskursseilta ja koulutuksista, voivat muistutella niin omista vahvuuksista kirjoittajana kuin palautella mieleen proosan teknisiä ominaisuuksia. Muistiinpanoista voi löytyä uusia näkökulmia ja johtolankoja. Vertaisryhmältä ja opettajilta saatu palaute on kirjoituskurssien tärkeä anti  muistiinpanojen lisäksi. Palautteiden lukeminen voi lujittaa itsetuntoa. Joku muu on saattanut huomata teksteissä sellaista, mitä ei  itse ole oivaltanut.

2) Läsnäolo

Uteliaisuus ja tarkkaavaisuus kasvavat, kun mieli ei juoksentele tulevassa, menneessä tai utopiassa. Läsnäolo luo hetkiin lisää merkityksellisyyttä. Jos mindfulnessharjoitukset eivät vetoa, lasten kanssa oleminen, jonkin yllättävän tekeminen tai hikitreeni tuovat helposti läsnä olevaksi hetkeen.

3) Jooga

Jooga lisää energiaa ja elinvoimaa. Jooga palauttaa oleellisten asioiden äärelle, helpottaa kuulemaan sisimmän sykkeen ja palaamaan kotiin. Jooga vahvistaa omia juuria, palauttaa maan pinnalle sekä opettaa näkemään, tuntemaan ja elämään aidommin.

4)  Konsertit ja keikat

Voimakkaiden tunne-elämysten äärellä voi avautua uudenlainen tunneilmaisu ja näkökulmat, joista saa ammennettua vinkkejä paitsi luovaan työskentelyyn myös elämään itseensä.

5) Vaali haavoittuvaisuuttasi

Kirjailija, kuvataiteilija ja kirjoittamisen opettaja Natalie Goldberg neuvoo kirjoittamaan, koska kirjoittamisprosessi opettaa hyväksymään itsen. Haavoittuvaisuuden vaaliminen on tärkeä osa tätä prosessia.

6) Lasten- ja nuortenkirjallisuus

Koira nimeltä Kissa

Lapsen maailma on täynnä ihmeitä. Lasten kirjoissa, proosassa, runoissa ja kuvakirjoissa, ihmeet näyttäytyvät aikuisellekin. Ihmeiden näkeminen, lukeminen ja kokeminen ovat toimivia inspiraation palauttajia. Samalla perspektiviin muutos sammakoon tai perhoseen auttaa tarkastelemaan arkea eri valossa.

7) Sanataideharjoitukset ja luovan kirjoittamisen oppaat

Luovuus on ihmisen kykyä tuottaa uutta.  Luomisessa ollaan myös yhteydessä sisäiseen lapseen. Sanataideharjoitukset ja luovan kirjoittamisen harjoitukset muistuttavat leikkimielisyydestä, ilosta, kepeydestä, heittäytymisestä.  Mieli virittyy usein duuriin, kun rustaisee kymmenen minuutin kirjoitusharjoituksen.

8) Aamusivut

Silloin, kun tekee mieli katsella yhäkseen horisonttia, lehtien tai lumihiutaleiden leijailua, kokeile aamusivujen kirjoittamista.  Tartu aamuisin kynään ja kirjoita kolme sivua tajunnanvirtaa. Yksinkertainen metodi on kirjailija Julia Cameronin kehittämä: “aamusivut voivat olla aivojen tyhjennysharjoitus tai meditaatio. Ne valaisevat sinut, vakauttavat ja stimuloivat sinua.”

9) Kirjavinkkaus

Oletko lukenut teoksen, josta tiedät, että erään ihmisen kuuluisi lukea se? Kirjavinkkaus on myötätunnon ele. Se on toisen kirjoittajaäänen tunnistamista ja sen vahvistamista. Oletko saanut kirjavinkkejä? Niihin kannattaa tarttua kiitollisena, sillä parhaimmillaan vinkattujen teosten avulla saat uuden oivalluksen kirjoitustyöhösi (tai johonkin muuhun).

10) Kirjoitustreffit

Mitäpä olisi ilta ystävän kanssa, useampaa sorttia juustoa pöydällä, lasi viiniä, musiikkia, kirjoituslehtiö ja kynä? Kirjoitustreffeillä kannattaa olla muutama harjoitus valikoituna, ajastin ja aikaa tekstien kirjoittamiseen sekä purkuun. Mikään ei inspiroi enemmän kuin yhteys toiseen heimolaiseen, tekstin ääneen lukeminen ja kuunteleminen sekä hyvät herkut. Ei kirjoittamisen tarvitse ihan aina olla häpeän kanssa painiskelua pimeässä huoneessa.

Karolina

Advertisements

Miksi kässärin hahmo tulkitaan omakuvaksi?

Tässä jokin aikaa sitten Kriittisen korkeakoulun luennolla syntyi keskustelua siitä, pitääkö hahmolla olla sukupuoli. Asian esiin nostanut naispuolinen opiskelija sanoi, että hän on pyrkinyt luomaan sukupuolettoman hahmon. Tekstiä lukevilla opettajilla on kuitenkin ollut kova tarve tulkita hahmo naiseksi, koska kirjoittaja on nainen. Tämä oli luonnollisesti kirjoittajan mielestään häiritsevää.

Keskustelu ei saanut minua miettimään niinkään hahmojen sukupuolittamista, vaan tarvetta nähdä kirjoittaja tekstissä. Minusta on häiritsevää, jos opettaja tuntuu etsivän teksteistäni omakuvaani. Totta kai kirjoittaja laittaa kaikkiin hahmoihin aina pienen osan itseään, sillä hänestähän hahmot syntyvät. Silti välillä tuntuu, että kolmikymppinen nainen teksteissäni luetaan automaattisesti alter egonani. En pidä siitä. Tuntuu, että se pahimmillaan rajoittaa kirjoittamistani. Tosiasiassa tekstieni vanha mies saattaa muistuttaa ajatuksiltaan enemmän minua kuin nuori hahmo. Olen miettinyt, houkutteleeko pinnalla oleva autofiktio tulkitsemaan tekstejä erityisen omaelämäkerrallisiksi. Minulla ei ole mitään autofiktiota vastaan, mutta en samalla tosiaan ymmärrä, miksi kaiken pitäisi olla omakuvaa.

Toki on paljon romaaneja, joita lukiessaan alkaa epäillä hahmon olevan kuin kirjailija itse. Esimerkiksi Haruki Murakamin kirjoissa tuntuu aina olevan pääosassa mies, joka kuuntelee the Beatlesia ja pitää naisten kauniista korvista. Ensimmäisen kerran luin miehen täysin hahmona. Kun sama tyyppi tuli neljännessä kirjassa vastaan, en voinut olla miettimättä mahdollista samankaltaisuutta hahmojen ja kirjailijan välillä.

Minä olen tykännyt ehkä kaikista eniten kirjoittamisen vertaamisesta näyttelemiseen. Kirjoittaja ikään kuin näyttelee luomaansa hahmoa paperille, mutta käyttää tietysti omia kokemuksiaan ja tunteitaan apuna luomisessa. Ehkä samasta syystä moni näyttelijä on menestynyt kirjailijana (Reidar Palmgren ja Ville Virtanen nyt esimerkiksi). Viime vuonna näyttelijä, esikoiskirjailija Jari Nissinen kävi pitämässä toisessa kirjoituskoulussa luentoa ja kertoi samalla Paha mieli -teoksestaan. Paha mieli on tyyliltään hiukan Amerikan psykon kaltainen. Päähenkilö on näyttelijä, joka on, noh, lähes psykopaatti. Nissisen kertoman mukaan joku oli kysynyt häneltä, onko hän itse narsisti/psykopaatti, koska oli kirjoittanut tällaisen kirjan. Totta kai! Ja J.R.R. Tolkien oli oikeasti haltiakeiju. Muistuttaisin myös, että esimerkiksi Jane Austen kirjoitti 1800-luvulla hienoja kuvauksia rakkaudesta ja parisuhteista, vaikka ei ollut koskaan naimisissa tai vakavassa, pitkäkestoisessa parisuhteessa.

Ja tämäkin on yksi näkökulma: eräs kirjoittamisen opettaja kerran sanoi, ettei täysin itsensä kaltaista hahmoa kannata kirjoittaa. Silloin kirjoittaja ei välttämättä halua nähdä hahmon luonteen huonoja puolia, vaan kirjoittaa tasapaksun jeesjees-hahmon.

Emmi